Hyppää sisältöön

Viranomaisten tehtävät

Paikallinen kotoutumistyö on poikkihallinnollista

Kotoutumisen edistäminen on eri viranomaisten välistä yhteistyötä. Kotoutumislakiin on kirjattu velvoite osallistua monialaiseen yhteistyöhön.

Yhteistyöhön osallistuvat

  • kunta
  • työ- ja elinkeinotoimisto (TE-toimisto)
  • poliisi
  • järjestöt, yhdistykset ja yhteisöt.

Paikallistasolla kotoutumisen edistämisestä ovat vastuussa kunnat ja TE-toimisto. Myös muut viranomaiset voivat osallistua kotoutumisen edistämiseen. Kotoutumista voi edistää myös kuntien välisenä yhteistyönä.

Kotoutumislain mukaan kuntien ja muiden paikallisten viranomaisten on tuettava paikallisesti tai seudullisesti kansainvälisyyttä, tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta sekä edistettävä myönteistä vuorovaikutusta eri väestöryhmien välillä. Lain tavoitetta voidaan edistää muun muassa kehittämällä monimuotoista kaupunki- ja palvelurakennetta, tarjoamalla sopivia toimitiloja ja ehkäisemällä maahanmuuttajien eriytymistä omille asuinalueilleen. Lisäksi maahanmuuttajaväestön tarpeet ja kotoutumisen edistäminen on otettava huomioon kunnan ja muiden paikallisten viranomaisten yleisessä suunnittelussa, toiminnassa ja seurannassa.

Hyvät etniset suhteet ja kulttuurien välinen vuoropuhelu tekevät viihtyisän ja turvallisen ympäristön mahdolliseksi kaikille asukkaille. Kaksisuuntaisen kotoutumisen onnistumiseen tarvitaan maahanmuuttaneiden osallisuutta ja mahdollisuutta säilyttää oma kieli ja kulttuuri. Tähän tarvitaan yhteistyötä viranomaisten lisäksi myös muiden tahojen kanssa.

Kunta tai kunnat yhdessä voivat kotoutumislain mukaan perustaa paikallisten työmarkkina-, yrittäjä- ja kansalaisjärjestöjen kanssa paikallistason neuvottelukunnan. Neuvottelukunta suunnittelee ja kehittää kotoutumisen edistämistä ja parantaa etnisiä suhteita.

Kunta ja TE-toimisto voivat lisäksi laatia paikallisia tai seudullisia yhteistyösopimuksia toimenpiteiden ja palvelujen järjestämisestä alueellaan.

Alueilla hoidetaan seurantaa, valvontaa ja kehittämistä

Alueellisella tasolla hoidetaan kotoutumisen seuranta-, valvonta- ja kehittämistehtäviä. Tärkeitä toimijoita ovat elinkeino-, liikenne ja ympäristökeskus, aluehallintovirasto sekä maakuntaliitot. Myös alueelliset järjestöt ja eri hankkeet osallistuvat alueelliseen kotouttamistyöhön.

Valtion kotouttamisohjelma antaa tavoitteet valtakunnalliselle kehittämiselle

Kotoutumislaissa on säännös valtakunnallisen kotoutumista edistävän työn linjaamisesta. Sen mukaan valtioneuvosto laatii valtion kotouttamisohjelman neljäksi vuodeksi kerrallaan. Ohjelma sisältää tavoitteet valtakunnalliselle kotouttamisen kehittämiselle.

Kotouttamisohjelman valmistelee työ ja -elinkeinoministeriö (TEM). Kotoutumisen edistämisen kannalta keskeiset ministeriöt määrittelevät omat kotoutumisen kehittämisen tavoitteet ja toimenpiteet osana toiminnan ja talouden suunnittelua.

Valtion kotouttamisohjelma rahoitetaan valtion talousarviosta.

Ensimmäisestä valtion kotouttamisohjelmasta tehtiin valtioneuvoston periaatepäätös vuonna 2012.