Hyppää sisältöön

Muut viranomaiset osallistuvat kotoutumisen ja pakolaisten vastaanoton tukemiseen

Kelan vastuulle kuuluvat sosiaaliturva ja toimeentulotuki

Kansaneläkelaitos (Kela) huolehtii Suomessa asuvien tai Suomessa työskentelevien sosiaaliturvasta eri elämäntilanteissa. Kela myötää esimerkiksi lapsiperheiden tukia, kansaneläkkeitä, sairastamiseen ja asumisen liittyviä tukia ja työttömyys- ja opintotukea.  

Vakituisesti Suomessa asuvat henkilöt ovat oikeutettuja Kelan etuuksiin. Hakijoiden elämäntilanteita käsitellään yksilöllisesti, ja Kela selvittää tapauskohtaisesti, täyttyvätkö etuuden saamisen ehdot. Kela myöntää työttömille maahanmuuttajille työttömyyskorvausta, kun he ovat ilmoittautuneet työttömiksi työnhakijoiksi TE-toimistoon. 

Kela tarjoaa tietoa ja palvelua monikielisesti sekä selkosuomeksi- ja ruotsiksi. Kela tekee myös yhteistyötä InfoFinlandin kanssa, joka tarjoaa moni- ja selkokielistä materiaalia. 

Maahanmuuttovirasto hoitaa lupa-asioita ja vastaanottokeskuksia

Maahanmuuttovirasto (Migri) on sisäministeriön alainen toimija, joka on päätöksenteko-organisaatio maahanmuutto-, turvapaikka-, pakolaisuus- ja kansalaisuusasioissa. Virasto ylläpitää ulkomaalaisrekisteriä ja sen tehtävänä on toteuttaa maahanmuuttopolitiikkaa, edistää hallittua maahanmuuttoa, hyvää hallintoa ja ihmisoikeuksia. 

Maahanmuuttovirasto myöntää oleskelulupia ja EU-kansalaisten oleskeluoikeuksia Suomeen tuleville ulkomaalaisille. Maahanmuuttovirasto käsittelee myös turvapaikka- ja kansalaisuushakemukset ja ohjaa turvapaikanhakijoiden ja tilapäistä suojelua saavien vastaanottotoimintaa. 

Maahanmuuttovirasto jakaa Tervetuloa Suomeen -opasta, joka sisältää tietoa suomalaisesta yhteiskunnasta. Viranomainen antaa oppaan asiakkaalle oleskeluluvan tiedoksiannon, oleskelu-oikeuden rekisteröinnin, oleskelukortin myöntämisen tai kotikunta- ja väestörekisteröinnin yhteydessä.

Rajavartiolaitos huolehtii rajanylitystilanteista

Rajavartiolaitos on sisäministeriön alainen toimija, jonka tehtävänä on vastata rajavalvonnasta ja rajaturvallisuudesta. Rajavartiolaitos vastaa Suomen rajoilla tehtävistä tarkastuksista, joita tehdään Schengen-alueen ulkorajoilla. Rajavartiolaitos vastaanottaa turvapaikkahakemuksia, rekisteröi hakijoita ja antaa perustietoa turvapaikkaprosessista.

THL edistää kokonaisvaltaista hyvinvointia

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) edistää terveyttä ja hyvinvointia erilaisten toimenpiteiden, tutkimuksen ja asiantuntijatiedon avulla. THL:n työ keskittyy hyvinvointiyhteiskunnan vahvistamiseen, eriarvoisuuden ja syrjäytymisen vähentämiseen, erilaisiin sairauksiin ja niiden muutoksiin, terveysuhkiin varautumiseen ja palvelujärjestelmän muutokseen. 

THL tekee paljon tutkimusta maahanmuuttoon, kotoutumiseen ja monikulttuurisuuteen liittyen. Organisaatio on tiiviissä yhteistyössä muiden kotoutumista edistävien toimijoiden kanssa. THL tarjoaa tietoa suomen, ruotsin ja englannin ohella tietoa myös muilla kielillä.   

Digi- ja väestövirasto tukee asiointia hallinnon kanssa

Digi- ja väestövirasto syntyi, kun Väestörekisterikeskus, maistraatit ja Maistraattien ohjaus- ja kehittämisyksikkö yhdistyivät vuonna 2020. Virasto edistää digitalisaatiota, turvaa tietojen saatavuutta ja tarjoaa erilaisia palveluita. 

Virasto ylläpitää väestötietojärjestelmää, johon on kerätty perustiedot suomen kansalaisista ja Suomessa asuvista ulkomaalaisista. Järjestelmää käytetään tietohuollossa, ja erilaiset viranomaiset, yritykset ja yhteisöt saavat järjestelmästä tietoja esimerkiksi vaaleja, verotusta ja tutkimusta varten. Jotta henkilö saa suomalaisen henkilötunnuksen, hänet täytyy rekisteröidä väestötietojärjestelmään. 

Digi- ja väestötietovirasto jakaa Tervetuloa Suomeen -opasta, joka sisältää tietoa suomalaisesta yhteiskunnasta. Viranomainen antaa oppaan asiakkaalle oleskeluluvan tiedoksiannon, oleskelu-oikeuden rekisteröinnin, oleskelukortin myöntämisen tai kotikunta- ja väestörekisteröinnin yhteydessä.

Verohallinto toteuttaa verotusta

Verohallinto toimittaa verotusta, verovalvontaa, verojen kantoa, perintää ja tilitystä. Tehtäviin kuuluu myös veronsaajien oikeudenvalvonta ja oikeuden- ja yhdenmukaisen verotuksen edistäminen. 

Jos henkilö tulee Suomeen yli kuudeksi kuukaudeksi, Suomesta tai ulkomailta saatavista tuloista tulee maksaa veroa Suomeen. Verotukseen vaikuttavat esimerkiksi tulojen määrä, työpaikan sijainti ja opinnot. Verotusta varten Verohallinto myötää henkilötunnuksia ja verokortteja. 

Poliisi valvoo yhteiskunnallista järjestystä ja turvallisuutta

Poliisin tehtävänä on varmistaa ihmisten ja ympäristön turvallisuus Suomessa. Poliisi ennaltaehkäisee ja selvittää rikoksia ja saattaa ne syyteharkintaan. Poliisi myös myöntää henkilökortteja, passeja, ajokortteja ja erilaisia lupia. 

Poliisin tehtäviin kuuluvat myös turvapaikkahakemusten vastaanottaminen, hakijoiden rekisteröinti, turvapaikkaprosessiin liittyvän tiedon tarjoaminen, ulkomaalaisten käännyttäminen ja maastapoistamispäätösten tiedoksiannot. 

Poliisi osallistuu monialaiseen kotoutumista edistävään työhön ja tekee yhteistyötä viranomaisten ja muiden paikallisten, alueellisten ja valtakunnallisten toimijoiden kanssa. Poliisi toimii tasapuolisesti ja tekee töitä eriarvoisuuden vähentämiseksi. Tavoitteena on, että poliisi tavoittaa kaikki ihmisryhmät tasapuolisesti. 

Yhdenvertaisuusvaltuutettu edistää yhdenvertaisuutta ja puuttuu syrjintään

Yhdenvertaisuusvaltuutettu on itsenäinen ja riippumaton viranomainen, jonka tehtävänä on edistää yhdenvertaisuutta, ihmisoikeuksia ja yksilön oikeussuojaa Suomessa. Valtuutettu edistää ulkomaalaisten oikeuksia ja asemaa, ja sillä on laaja tiedonsaantioikeus ulkomaalaisasioissa. Tehtäviin kuuluu myös ihmiskaupasta raportoiminen, maastapoistamisen täytäntöönpanon valvominen ja prosessin kehittäminen inhimillisemäksi. 

Valtuutettu tarjoaa neuvontaa, selvittää ja sovittelee yksittäisiä tapauksia, kouluttaa, kerää tietoa ja vaikuttaa lainsäädäntöön. Yhdenvertaisuusvaltuutettu tekee laajaa sidosryhmäyhteistyötä. Valtuutettuun voi ottaa yhteyttä, jos on kokenut tai havainnut syrjintää. 

Suomen lähetystöt ulkomailla

Suomen edustustot ulkomailla palvelevat suomalaisia ja suomalaista yhteiskuntaa osana ulkoasiainhallintoa. Lähetystöt myöntävät viisumeita, vastaanottavat kansalaisuusilmoituksia ja oleskelulupahakemuksia sekä tarjoavat apua ja neuvontaa.  

Suomen lähetystöt jakavat Tervetuloa Suomeen -opasta, joka sisältää tietoa suomalaisesta yhteiskunnasta. Viranomainen antaa oppaan asiakkaalle oleskeluluvan tiedoksiannon, oleskelu-oikeuden rekisteröinnin, oleskelukortin myöntämisen tai kotikunta- ja väestörekisteröinnin yhteydessä.